LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMINEN

Liiketoiminnan kehittäminen

Haluatko uudenlaisen tavan suunnitella tulevaa?

Onko vanhat keinot jo kokeiltu? Tuntuuko, että uudella ja virkistävällä tavalla voisi saada aikaan myös uudenlaisia tuloksia? Kangistumalla kaavoihin voi varmistaa ainakin sen, että kehitystä ei tapahdu tai lopputulokset ovat ennalta arvattavia. Näin ei synny uudenlaista kilpailuetua. 

Tulevaisuuteen voi valmistautua jo tänään, yhdessä.

Personale Oy käyttää menetelmää, joka auttaa asiakkaitaan kirkastamaan organisaationsa tulevaisuuden kuvaa ja tarpeita.

Haluamme auttaa organisaatioita silloin, kun ympäröivä maailma muuttuu liian nopeasti ja epävarmuus tulevasta valtaa mielen. Mielenrauhan tuomisen lisäksi innostamme asiakkaitamme keskustelemaan avoimesti, muuttumaan rohkeasti sekä toimimaan nyt – sillä tulevaisuuteen voi valmistautua jo tänään, yhdessä.

Menetelmän hyödyt:

Analyyttinen, mutta tehokas. Muutoksen työskentelyn ei tarvitse aina olla raskasta ja vaikeaa.

Osallistaa organisaatiosi työntekijät, asiakkaat ja kumppanit etsimään yhdessä perusteellisen ja syvemmän tiedon toimialaasi sen tulevaisuuteen liittyen

Tunnistaa nopeasti muuttuvassa maailmassa toimintaympäristösi muutosvoimat sekä organisaatiosi tulevaisuuden kannalta tärkeimmät asiat oikeita valintoja ja päätöksentekoa varten.

Priorisoi kehityksen kohteet kestävän suunnitelman luomiseksi.

Mahdollistaa muutoksen osaksi arkea. Olemme tarvittaessa tukenasi myös silloin, kun arki alkaa ja muutos organisaatiossasi tapahtuu.

 

Ole yhteydessä!

Sari Salo
0400 172 262
sari.salo@personale.fi

Lähetä viesti yhteydenottolomakkeella > 

Personale Oy

040 017 2262
sari.salo@personale.fi

Kontionkatu 4, 80200 Joensuu
Jousenpuistonkatu 1B, 02200 Espoo

Tietosuojaseloste
Image
Image