Tehoa ja vuorovaikutusta tiimeihin
Kuinka parannan luottamusta työyhteisössä? Kuinka johdan entistäkin paremmin? Mistä syntyy oikeudenmukainen työkulttuuri?
Valmennuksissa kehitämme työyhteisön vuorovaikutustaitoja ja tehostamme tiimityöskentelyä. Annamme työkaluja esihenkilötyöhön niin aloitteleville kuin kokeneemmille johtajille. Valmennamme myös johtamaan yritystä muutokseen.
Haluatko kuulla lisää valmennuksistamme? Kerron miellelläni asiakkaideni kokemuksista ja erilaisista valmennusmalleista. Soita tai laita sähköpostia >
Yhteistyötä, verkostoja, tiimien voimaa
Yrityksen menestyminen vaatii saumatonta yhteistyötä niin työyhteisössä kuin myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Perustehtävien pitää hoitua, mutta ketterä työyhteisö pärjää myös yrityksen muutostilanteissa. Tiimit toimivat joustavasti erilaisten toimijoiden kanssa, verkostoituvat ja kykenevät moniammatilliseen työskentelyyn nopeastikin muuttuvassa liiketoimintaympäristössä.
Koska yhteistyö ja osallistumisen merkitys sekä henkilöstön kesken että suhteessa asiakkaisiin ja kumppaneihin kasvaa jatkuvasti, on sinun huolehdittava, että monista erilaisista toimijoista koostuva ja muuntuva verkosto toimii tavoitteellisesti ja tehokkaasti sekä oikeudenmukaisesti.
Juuri sinun tarpeisiisi sopivissa valmennuksissa, vahvistamme ja tuemme tiimin valmiuksia pärjätä muuttuvissa olosuhteissa ja toimimaan yrityksen tavoitteiden mukaisesti hyödyntämällä kokemusta, osaamista ja asiantuntijuutta. Rakennamme luottamusta parantamalla vuorovaikutustaitoja ja oman työn tuottavuuden arviointia.
Valmennus-palvelumme tarjoaa esimerkiksi seuraavia koulutuksia:
- Esihenkilövalmennukset uudelle tai kokeneemmalle esihenkilölle:
- Ymmärrät vastuut, oikeudet ja velvollisuudet esihenkilönä.
- Saat ajatuksia, ohjeita, toimintamalleja oman esihenkilötoiminnan tueksi.
- Annamme tuoreita ajatuksia uudemmista toimintamalleista.
- Tiedät työelämään liittyvät lait ja ohjeet ja mistä ne löytyvät.
- Johtaminen muutostilanteissa: saat työkaluja, joilla opit tarkastelemaan omaa johtamistyyliä yrityksen ja työyhteisön muutoksissa sekä arvioimaan tehokkuutta.
- Työyhteisön vuorovaikutustaidot: saat hyviä malleja tukemaan arjen johtamista ja vuorovaikutukseen kannustavaa työkulttuuria.
- Tiimityöskentely: opit kehittämään ja tehostamaan tiimin toimintaa ja tuloksellisuutta.
Ole yhteydessä!
Pidä huolta työyhteisön kilpailukyvystä. Valmennuksissa saat siihen uutta virtaa ja konkreettisia työkaluja.
Sari Salo
0400 172 262
sari.salo@personale.fi